| Suomalais-ruotsalainen
koulutusneuvosto Suomalais-ruotsalaisen koulutusneuvoston sihteeri on
sijoitettu Suomen instituuttiin. Koulutusneuvosto aloitti toimintansa vuonna 1967
ja se on Suomen ja Ruotsin hallitusten pysyvä, yhteinen, koordinoiva ja neuvoa-antava
elin, jonka tehtävänä on helpottaa Ruotsissa asuvan suomenkielisen
väestön ja Suomeen mahdollisesti palaavien koulutusta. Suomen instituutissa
toimiva koulutusneuvoston sihteeri palvelee ruotsalaisia, ruotsinsuomalaisia ja
suomalaisia kaikenlaisissa koulu- ja opiskelukysymyksissä, järjestää
seminaareja ja koulutuksia sekä vastaa ruotsinsuomalaisesta kulttuuritoiminnasta.
Maiden
välinen yhteistyö koulutusneuvoston puitteissa toimii kolmella eri tasolla.
Ministeritaso: molempien maiden opetusministerit tapaavat vuosittain vuorotellen
kummassakin maassa. Näissä tapaamisissa tutustutaan ajankohtaisiin tutkimustuloksiin
ja raportteihin, tehdään opintokäyntejä sekä käsitellään
aktuellit ruotsinsuomalaisia koskevat koulutuskysymykset. Ministeriötaso:
ministeriöiden eri yksiköiden henkilöt tapaavat kaksi kertaa vuodessa
keskustelemaan kummassakin maassa tapahtuvista uudistuksista sisältää
myös ruotsinsuomalaisiin kohdistuvat uudistukset Virastotaso: Kouluviraston,
koulun kehittämisviraston ja opetushallituksen pääjohtajat tapaavat
kerran vuodessa ajankohtaisten kysymysten parissa Koulutusneuvostoon kuuluu
myös Suomen valtuuskunta, joka seuraa aktiivisesti koulutus- ja sivistystoimintaa
kummassakin maassa, erityisesti ruotsinsuomalaisen vähemmistön kysymykset
huomioon ottaen. Suomen valtuuskunta toimii läheisessä yhteistyössä
Suomalais-ruotsalaisen vähemmistö- ja vähemmistökielityöryhmän
kanssa. Suomen valtuuskunta kokoontuu 5-6 kertaa vuoden aikana. Suomen
valtuuskunnan jäsenet nimeää opetusministeri. Tällä
hetkellä valtuuskuntaan kuuluvat seuraavat henkilöt:
pääjohtaja
Kirsi Lindroos, opetushallitus, puheenjohtaja opetusneuvos Reijo Aholainen,
opetusministeriö koulutoimenjohtaja Per-Elof Boström, Vaasa
hallitussihteeri Fredrik Forsberg, opetusministeriö opetusneuvos Krisse
Hannén, opetushallitus kulttuurineuvos Anna-Maija Marttinen, Suomen
suurlähetystö Tukholma opetusneuvos Armi Mikkola, opetusministeriö
koulutussihteeri, Suomen instituutti, sihteeri |