Finlandsinstitutet - Program
  Print-vänlig version
 

 

Lehdistötiedote 7.11.2006


SUOMEN INSTITUUTIN KIRJASTON KIRJAILIJAVIERAANA:


tiistaina 21.11.2006 klo 18.00 KAINO RANÉN

Kaino Ranén kertoo kirjoittamisesta ja uudesta kirjastaan Tulentuhkaa suomeksi. Tervetuloa kuuntelemaan! Tilaisuuteen vapaa pääsy.

Suomessa syntynyt ja Nynäshamniin asettunut kirjailija Kaino Ranén julkaisee salanimellä Koo Reiman. Ranén on mm. kirjoittanut kaksi romaania sekä toimittanut antologioita. Hän toimii myös kirjallisuuslehti Liekin päätoimittajana.

Tulentuhkaa on Koo Reimanin kolmas romaani ja sen fiktiiviset tapahtumat sijoittuvat edellisten tavoin Tukholmaan ja sen ympäristöön. Maailman tapahtumat romahduttavat Ruotsin talouden, ja sadattuhannet kansalaiset menettävät toimeen-tulonsa sekä uskonsa tulevaisuuteen. Seurauksena on levottomuuksia, jotka uhkaavat syöstä ennen vakaan valtion kaaokseen.
Patrik Gunnarssonille taloudelliset vaikeudet ovat ylitsepääsemättömät. Hän on joutumassa vaimoi-neen kadulle, ja avioliittokin rakoilee. Koetut ja oletetut vääryydet täyttävät hänen mielensä siinä määrin, että vain kosto saattaa enää palauttaa menetetyn itsekunnioituksen. Tavattuaan armeijan aikaiset toverinsa tapahtumat lähtevät vyörymään tavalla, jonka lopputulosta kukaan ei osaa edes aavistaa.


Aika: Tiistai 21.11.2006 klo 18.00
Paikka: Suomen instituutin kirjasto
Snickarbacken 4 (Birger Jarlsgatan 35), Tukholma
Lisätiedot: Suomen instituutin kirjasto, puh. 08-545 212 09
biblioteket@finlandsinstitutet.se

 

 





Tillbaka