|
Jännityskirjailija Leena Lehtolainen vierailee
Jännityskirjailija Leena Lehtolainen (s. 1964) on selvästi onnistunut
täyttämään suomalaisessa kirjallisuudessa vallinneen aukon
luodessaan uskottavan ja modernin naispuolisen poliisin hahmon.
Poliisi
Maria Kallio työskentelee naisena miesten maailmassa, ratkoo rikoksia ja
kohtaa ongelmia paitsi työelämässä myös työn ja
kodin yhdistämisessä. Kirjoissa onkin selvä feministinen näkökulma
– tasa-arvokysymykset sekä kysymys naisten asemasta kulkevat mukana
kautta linjan. Lehtolainen ottaa lisäksi kantaa esimerkiksi ympäristökysymyksiin
sekä perheväkivaltaan. Lehtolaisen romaanit ovat siis paitsi
taitavia rikostarinoita myös yhteiskunnallisesti ja eettisesti kantaaottavia.
Suvaitsevaisuus ja oikeudenmukaisuus ovat keskeisiä teemoja Lehtolaisen kirjoissa. Leena
Lehtolainen julkaisi ensimmäisen jännityskirjansa yli kymmenen vuotta
sitten. Sittemmin Maria Kallio on seikkaillut 8 kirjassa. Ensimmäisen kirjansa,
nuortenkirjan Ja äkkiä onkin toukokuu, Lehtolainen kuitenkin julkaisi
jo 12-vuotiaana. Maria Kallio-kirjoista on tehty myös suosittu tv-sarja ja
kirjoja on käännetty ruotsiksi sekä saksaksi. Leena Lehtolainen
asuu perheineen Etelä-Suomessa Länsi-Uudellamaalla. Hän toimii
kirjailijantyönsä ohella kirjallisuudentutkijana. Leena Lehtolaista
haastattelee toimittaja Ulf Örnkloo. Aika Torstaina
22.4.2004 klo: 18.30 Paikka Suomen instituutti, Snickarbacken 4, Tukholma
Viini- ja olutbaari. Lisätietoja 08-545 212 00 |